Suomen siat ja sikalat

Emakkosikalat ovat erikoistuneet porsaiden tuotantoon, ja lihasikaloissa porsaat kasvatetaan parin kuukauden ikäisistä teuraspainoon eli viisikuisiksi.

Yhdistelmäsikaloihin sisältyy molemmat.

Pieni osa sikaloista on luomutuotannossa, joissa sioilla on tavanomaista paremmat elinolot.

Suurin osa Suomen sioista on lihasikoja eli porsaita, jotka kasvatetaan noin viiden kuukauden ikäisiksi eli noin sadan kilon painoisiksi ennen teurastusta. Lihasioista on peräisin tuoreena myytävä sianliha.

Emakot, joita käytetään porsaiden tuotantoon, siemennetään ensimmäisen kerran runsaan puolen vuoden iässä. Tällaista aiemmin poikimatonta nuorta emakkoa sanotaan ensikoksi. Tiineys kestää vajaat neljä kuukautta, ja porsaita syntyy yleensä 10–14. Noin kuukauden kuluttua porsaat vieroitetaan eli siirretään erilleen emakosta, joka sen jälkeen tiineytetään uudelleen seuraavasta kiimasta. Emakot viedään teuraaksi yleensä parin tai muutaman vuoden ikäisinä. Emakoiden ja isinä käytettävien karjujen lihaa ei myydä tuoreena, vaan se käytetään makkaran ja muiden lihajalosteiden valmistukseen.

Kuva: Laura Uotila